Norjan vuonot

Alesund, Norja

Alesund on kaupunki Norjan länsirannikolla, Bergenin pohjoispuolella. Kaupungissa on 45 033 asukasta (2013), ja Ålesund on Norjan 16. suurin kunta asukasluvulla mitattuna.[1] Nykyisin Ålesund tunnetaan jugend-kaupunkina. Se tuhoutui tulipalossa aamuyöstä 23. tammikuuta 1904 lähes täysin, 800 asuntoa paloi ja 11 000 asukasta jäi asunnottomaksi. Uusien rakennusten suunnitteluun osallistui yli 50 arkkitehtia ympäri Norjaa. He ottivat vaikutteita sen aikaisesta rakennusmuodista: uusi Ålesund rakennettiin kivestä ja tiilestä jugend-tyyliin. Se onkin yksi yhtenäisimmistä jugend-kaupungeista maailmassa.

Stavanger, Norja

Stavanger on viehättävä pieni kaupunki vuonojen rannalla. Stavanger tunnetaan Norjan öljypääkaupunkina, mutta miljöö ei suinkaan ole teollinen, vaan maisema on sekoitus vanhaa ja uutta arkkitehtuuria. Kaupungissa voi nauttia historian havinasta puutalokortteleiden kauniilla kujilla ja satamassa voi tuntea merellisen tunnelman ja tuoreen kalan tuoksun. Stavangerissa on upeat puitteet ulkoiluun ja retkeilyyn vuonomaisemissa.

Hellesylt, Norja

Norjan länsirannikolla sijaitseva Hellesylt on syvien vuonojen ja korkeiden vuorien ympäröimä pieni kylä. Viikinkiaikoina kylässä oli tärkeä ja hyvin suojattu satama, josta kauppiaat ja sotilaat lähtivät liikkeelle kohti Englantia, Ranskaa ja Venäjää. Nykyisin satamassa käyvät lähinnä valtavat risteilijät näyttämässä risteilyvierailleen henkeäsalpaavan kauniita näkymiä. Pienenpienessä Hellesyltissä asuu alle 300 henkeä, mutta varsinkin kesäisin turistit tuovaa kylään lisää vilkasta elämää. Hellesylt on tunnettu erityisesti keskellä kylää olevasta upeasta vesiputouksesta, joka jakaa kylän keskustan kahteen osaan. Hellesyltissä kannattaa käväistä Peer Gynt Galleryssa, jossa on esillä puunveistäjä Oddvin Parrin vaikuttavia veistoksia.Veistoksien teemana on Henrik Ibsenin kirjoittama kuuluisa näytelmä Peer Gynt. Kylässä on myös vuonna 1859 rakennettu kirkko, joka on näkemisen arvoinen. Läheltä löytyy myös pieni ranta, jossa voi viettää aikaa.

Geiranger, Norja

Jos haluat nähdä maailman kauneimman vuonon, niin olet oikeassa paikassa. National Geographicin Traveler-lehti valitsi Geiranger-vuonon maailmanperintökohteiden ykköseksi vuonna 2009. Onpa vuono myös UNESCO:n maailmanperintökohde. Geirangerinvuonon perukassa sijaitseva pieni Geirangerin kylä on tunnettu erityisesti näistä henkeäsalpaavista maisemista. Korkeilta kallioilta valuu useita jylhiä vesiputouksia, ja aurinkoisena päivänä koko 15 kilometriä pitkä vuono kimaltelee timanttien lailla. Mahtavia maisemia voi ihastella monista näköalapaikoista, joita on kylää reunustavien mäkien ja vuorien rinteillä. Kannattaa muuten kaiken varalta pakata mukaan sadetakki, sillä Geiranger-vuonon alueella sataa määrällisesti eniten koko maassa. Geirangerilla voi viettää aikaansa myös nousemalla tietä pitkin 1476 metriä korkealle Dalsnibba-vuorelle. Huipulle on rakennettu viihtyisä palvelurakennus, josta löytyy matkamuistomyymälä sekä käymälä. Itse Geirangerin kylässä on upeiden maisemien lisäksi tunnelmallisia pieniä ravintoloita, kuten esimerkiksi Naustkroa, jonka aivan vedenrajasta lähtevällä terassilla voi nauttia esimerkiksi paikallisia lohesta tehtyjä ruokia.

Bergen, Norja

Kuvan Copyright Andrea Giubelli. Norjan länsirannikolla Hordalandin läänissä sijaitseva Bergen on Norjan toiseksi suurin kaupunki, ja onpa kaupunki samalla alueensa tärkeä kulttuurinen ja taloudellinen keskus. Bergenin tärkein nähtävyys on nimeltään Bryggen, kaupungin vanhan rahtisatama. Valloittavan ihanat ja värikkäät puiset makasiinit ovat Unescon maailmanperintökohde. Bryggen on palanut monesti, ja viimeisin iso tulipalo sattui vuonna 1955. Varastorakennukset on kuitenkin rakennettu vanhan mallin mukaan. Bergenissä kulttuurinystävän nälkä tyydyttyy varmasti, sillä kaupungissa on paljon kirkkoja, gallerioita ja Hansamuseo. Shoppailijakin saa omansa, sillä ostoksia voi tehdä mukavasti kauppakeskus Lagunen Storsenterissä tai kävelykatu Torgallmenningenillä. Kaupungissa on kätevää matkustaa raitiovaunuilla. Bergenin keskustasta lähtee rinnejuna Floyenvuorelle, josta aukeavat kaupungin parhaat näköalat. Yksi vaihtoehto on tietysti myös Bergenin satamasta lähtevä Hop On – Hop Off kiertoajelubussi. Kaupungista pääsee myös merelle katsomaan valaita, mutta kaloja näkee myös Bergenin akvaariossa. Laivasta lähtiessä kannattaa muuten ottaa mukaan sadetakki tai sateenvarjo: Bergenissä nimittäin sataa keskimäärin kahtena päivänä kolmesta.

Kiel, Saksa

Kielin kylä perustettiin 1233 ja muutettiin kaupungiksi 1242. Kiel, Holsteinin herttuakunnan pääkaupunki 1895 avattiin kaupungista alkunsa saava Kielin kanava. Kiel oli 1900-luvun alkupuolella Saksan tärkein satamakaupunki, minkä vuoksi liittoutuneet pommittivat sen raunioiksi toisessa maailmansodassa. Tämän vuoksi melkein kaikki kaupungin rakennukset ovat alle 70 vuotta vanhoja, vaikka kaupungissa juhlittiin suuria 750-vuotisjuhlia 1992. Kiel Rathaus on kaupungin vanha kaupungintalo, sen edustalla olevaa aukiota reunustavat myös vaikuttava Kielin oopperatalo, sekä kaksi pientä järveä (Kleine Kiel).Rakennuksen ylemmästä galleriasta on upeat näkymät koko Kielin satamaan. Holstenstrasse ostoskatu on yksi Saksan pisimmistä shoppailukaduista, ja tarjoaa laajan valikoiman hyviä putiikkeja ja tavarataloja, sekä erilaisia ravintoloita.

Kööpenhamina, Tanska

Tervetuloa polkupyörien, pølsenin eli nakkimakkaran ja pienen merenneidon kaupunkiin! Kööpenhamina – jos mikä – on hurmaava ”pieni suuri kaupunki”. Edessä aukeaa iloinen, värikäs ja eloisa kaupunki, jossa koskaan ei tiedä, mitä hauskaa kulman takana onkaan vastassa. Suosituin turistikohde Kööpenhaminassa on tietenkin Pieni Merenneito, ja matkalla valokuvaamaan tätä neitokaista voi käydä ihastelemassa esimerkiksi mahtavaa Oopperataloa. Shoppailijoille kaupungissa on tarjolla pohjoismaista muotia ja muotia maun mukaan aina trendikkäistä klassisiin vaatelöytöihin. Välillä on kiva piipahtaa kahvilassa vaikkapa nauttimassa pølsenia tai kuuluisia tanskalaisia voileipiä. Pitkällä Stroget-kävelykadulla on isoja tavarataloja ja suurten ketjujen vaatekauppoja, mutta kävelykadulta kannattaa ehdottomasti poiketa sivukaduille, jonne erikoisemmat liikkeet ovat keskittyneet. Sieltä löytyy esimerkiksi antiikkiliikkeitä. Päivän voi viettää Kööpenhaminassa myös hurvitellen, sillä huvipuisto Tivoli on aina käymisen arvoinen kohde. Jo huvipuiston puistoalue on varsin viehättävä, mutta ruuat ja juomat ovat kieltämättä hintavia.