Läntinen Välimeri

Palma de Mallorca, Espanja

Mallorcan viehättävässä pääkaupungissa Palma de Mallorcalla käy risteilyvieraiden lisäksi myös muita arvovaltaisia vieraita, kuten Espanjan kuninkaalliset ja kansainvälinen jet set. Suihkuseurapiirien läsnäolosta kertoo jo valtava, kilometrien mittainen huvipursisatama, jossa voi ihailla hulppeita jahteja toinen toisensa perään. Itse kaupunki on ihana yhdistelmä keskiaikaisia kujia, aatelispalatseja, viimeisintä muotia myyviä trendikauppoja sekä tapasbaareja. Yksi mainitsemisen arvoinen nähtävyys on esimerkiksi 1500-luvulla rakennettu katedraali, jossa on upeat, värilliset lyijylasi-ikkunat ja espanjalaisen Antonio Gaudin suunnittelema alttari. Kirkkovisiitin jälkeen voi esimerkiksi astella kaupungin pääkatua, jonka varrella on runsaasti kahviloita ja shoppailumahdollisuuksia, kuten Espanjan suurin tavarataloketju El Corte Ingles. Ei yhtään hullumpi vaihtoehto myöskään ole ottaa taksi hiekkarannalle. Palma tarjoaa hyvin hoidetut hienohiekkaiset rannat ja kirkkaat vedet, joissa on lastenkin hyvä peuhata ja viilentyä.

Palermo, Sisilia, Italia

Kun laiva saapuu Palermon satamaan, voit saman tien astua keskelle Palermon elävää ja värikästä kuhinaa. Ja kuhinaa tässä mafian syntykodissa riittäkin: skoottereita sujahtaa joka suunnasta, alennusmyynnit sekä markkinat houkuttelevat tekemään ostoksia ja toreilta kantautuu herkullisia tuoksuja. Kaupungin hulinassa kävellessä on helppo kuvitella, kuinka mustahattuiset mafiosot ovat vaihtaneet laukauksia kaupungin kaduilla ja kaasuttaneet mustalla autollaan karkuun. Jos tuuria on matkassa, saatat päästä seuraamaan mafia-elokuvan kuvaamista, sillä kaupungissa tehdään edelleen paljon elokuvia aiheesta. Palermosta löytyy myös rauhallisia sopukoita iltapäiväkävelylle. Voit esimerkiksi käyskennellä ja tehdä ostoksia Palermon satama-alueella tai suunnistaa kauniiseen kasvitieteelliseen puutarhaan. Kun Palermossa kerran ollaan, pitää toki mainita saarella kasvavat pistaasit ja sitruunat. Mainio ostos matkalaukkuun on alueen erikoisuus pistaasipesto, josta saa esimerkiksi ihanan kastikkeen pastalle. Kaupunkiin tutustumisen ohella voi istahtaa katukahvilaan, ja nautiskella pistaasista tehtyä makeaa jälkiruokaa limoncello-liköörin kera.

Savona, Italia

Tervetuloa Costa-varustamon kotiin! Savona on varustamon kotisatama, ja kaupunki toimiikin usein risteilyn lähtökaupunkina. Jo pelkkä kolmen tunnin matka ylängöllä sijaitsevalta Milanon lentokentältä alas Savonan satamaan on upea elämys. Kauniissa vuoristossa sijaitseva tie kiemurtelee yli 40 tunnelin läpi ja siltojen läpi, kunnes saavumme Savonan kauniiseen satamaan. Savona on pieni pittoreski kaupunki, jonka vauraus hehkuu kauas. Hyvin hoidetussa ja siistissä Savonassa on ihana kuljeskella pitkin kapeita kujia ja pitkiä siltoja, ja pysähtyä aukioille siemailemaan kupillinen tuoretta espressoa. Kaupungin symboli on 1300-luvulta oleva torni Torre Leon Pancaldo, ja torni onkin vanhan kaupunginmuurin ainoa jäljellä oleva osa. Muita nähtävyyksiä ovat vanha Priamar-niminen puolustuslinnoitus sekä tuomiokirkko Duomo, jotka ovat kaikki aivan kävelymatkan päässä satamasta.

Civitavecchia, Italia

Civitavecchia, sijaitsee noin puolentoista tunnin päässä Rooman kaupungin ydinkeskustasta. Laivalla on laaja retkivalikoima, joista jokaiselle löytyy taatusti mieluista tekemistä. Englanninkielisiä retkiä on tarjolla niin amfiteatteri Colosseumista Pietarin kirkkoon kuin Vatikaaniinkin. Päivän voi toki viettää myös pienessä ja kodikkaassa Civitavecchiassa, joka tarjoaa mainioita shoppailumahdollisuuksia esimerkiksi uuden nahkalaukun ostamiseen sekä kahviloita rentoutumiseen ja ihmisvilinän katselemiseen. Mainio ajatus on tehdä myös kaupunkikierros ja palata sen jälkeen laivalle nauttimaan kaikessa rauhassa aurinkokannen uima-altaasta, porealtaasta ja herkuista kuten mansikka-margaritasta.

Barcelona, Espanja

Espanjan toiseksi suurin kaupunki Barcelona valloittaa vaativammankin turistin: on upeita hiekkarantoja, upeita ja persoonallisia kaupunginosia sekä nähtävyyksiä kirjaksi asti. Miltä kuulostaisi visiitti Antoni Gaudin suunnittelemassa Sagrada Familia -kirkossa, käyskentely Las Ramblasin kävelykadulla katutaitelijoiden esitysten keskellä tai herkullinen tapas Barcelonan vanhan kaupungin keskuksessa Barri Gòticossa? Barcelonassa on helppo kävellä paikasta toiseen ja ihastella eri kaupunginosien vaihtelevia ilmeitä. Paitsi että kaupunki on täynnä nähtävää, löytyy sieltä myös ihanan kaunis satama, lähes kaikki mahdolliset trendiliikeet ja pitkät hiekkarannat auringon palvomiseen. Jokaiselle jotakin! Ja kun kerran on satamakaupunki kyseessä, kannattaa Barcelonassa maistaa mereneläviä. Esimerkiksi Barcelonetan rantakaupunginosassa käyvät paikallisetkin syömässä herkullisia kala-aterioita.

Marseille, Ranska

Jyrkkien kalkkikivikallioiden suojista löytyy Marseille, Ranskan suurin satamakaupunki. Kaupungin ykkösnähtävyys on eloisa vanha satama, jonne lipuu purjeveneitä ja risteilylaivoja ympäri maailmaa. Satamaa vartioi kaksi 1600-luvulla rakennettua linnoitusta: pohjoisessa Fort Saint-Jeanin linnoitus ja etelässä Fort Saint-Nicolas’n linnoitus. Vanhassa satamasta löytyy valtava määrä kahviloita ja ravintoloita, joihin kannattaa istahtaa alas nauttimaan alueen erityisherkusta, sinisimpukoista. Tarjoilija tuo pöytään höyryävän kattilallisen juuri merestä pyydystettyä simpukoita. Bon appetit! Herkullisen aterian jälkeen kannattaa pyörähtää Le Panier -kaupunginosassa, joka on erittäin nättiä vanhaa kaupunkia. Kapeita kujia kuljeskellessa voi istahtaa välillä vaikkapa kupilliselle cappucinoa. Toinen mahdollisuus on suunnistaa Marseillen kilometrin mittaiselle pääkadulle, joka alkaa vanhasta satamasta ja päättyy uusgoottilaiseen Saint-Vincent-de-Paulin kirkkoon. Tämän kauniin, 1600-luvulla rakennetun puistokadun esikuvana on toiminut Pariisin Champs-Élysées. Molemmin puolin katua vilisee kauppoja, ravintoloita ja kahviloita.