Atlantin ylitys

Ylitä Atlantti meriteitse

Atlantin ylitys on merimatka parhaimmillaan – rauhallinen, ajaton ja elämyksellinen tapa matkustaa Euroopan ja Amerikan välillä. Useiden meripäivien rytmittämä risteily tarjoaa mahdollisuuden nauttia laivan palveluista, merimaisemista ja kiireettömästä matkanteosta. Tälle sivulle olemme koonneet Atlantin ylitysristeilyt, jotta voit löytää itsellesi sopivan reitin ja ajankohdan.

Mitä Atlantin ylityksestä
on hyvä tietää?

Atlantin ylitykset kestävät yleensä noin 7–16 päivää, ja suurin osa ajasta vietetään merellä. Pitkät meripäivät tekevät risteilystä rauhallisen ja erilaisen verrattuna satamapainotteisiin reitteihin.

Reitit kulkevat tyypillisesti Euroopasta Yhdysvaltoihin tai Karibialle sekä päinvastoin. Matkan varrella voidaan pysähtyä esimerkiksi Azoreilla, Madeiralla tai Kanariansaarilla, mutta usein ylitys tehdään lähes suoraan avomeren halki.


Atlantin ylityksiä järjestetään pääasiassa keväällä ja syksyllä, kun laivat siirtyvät Euroopan ja Amerikan välillä. Siksi lähtöjä on tarjolla rajallisesti, ja vaihtoehdot vaihtelevat kauden mukaan.

Costa Toscana risteilyllä

Erikoisetu Costa Cruisen Atlantin ylityksille

(voimassa 31.5.2026 saakka)

Nauti merimatkastasi vieläkin enemmän: Costa Cruises tarjoaa nyt My Drinks -juomapaketin veloituksetta valikoituihin Atlantin ylityksiin! Etu on voimassa vain uusille varauksille, ja koskee Costa Favolosan ja Costa Fascinosan kevään 2027 Atlantin ylityksiä 22.3.2027 asti.

Atlantin ylitys on matka, jossa arki jää taakse ja meri ottaa sinut syliinsä. Päivät täyttyvät rauhasta, hyvästä ruoasta ja laivan ohjelmasta — ja nyt myös juomista ilman lisäkuluja.

Löydä lähtöjä hakukoneestamme tai ota yhteyttä myyntipalveluumme, niin autamme sinua valitsemaan juuri sinulle sopivan Atlantin ylityksen.

1.11.2026 | 22 päivän risteily | Costa Cruises | Costa Diadema
Reitti: Marseille – Savona – Barcelona – Malaga – Cadiz – Lissabon – Las Palmas – Teneriffa – Mindelo (Kap Verde) Maceió – Salvador da Bahia – Rio de Janeiro

 

Hinta alkaen 2069 € / hlö

 

Hinta sisältää: risteilyn 2hh sisähytissä, ateriat laivalla (aamiainen, lounas & illallinen), palvelurahat sekä satamamaksut. Huom! Lennot ja lentokenttäkuljetukset eivät kuulu hintaan. 

8.11.2026 | 18 päivän risteily | Costa Cruises | Costa Favolosa
Reitti: Hampuri – Ijmuiden – Dover – Le Havre – Lissabon – Cadiz – Las Palmas – Martinique – Guadeloupe

Hinta alkaen 1389 € / hlö

 

Hinta sisältää: risteilyn 2hh sisähytissä, ateriat laivalla (aamiainen, lounas & illallinen), palvelurahat sekä satamamaksut. Huom! Lennot ja lentokenttäkuljetukset eivät kuulu hintaan. 

10.11.2026 | 14 päivän risteily | Costa Cruises | Costa Diadema
Reitti:  Las Palmas – Teneriffa – Mindelo (Kap Verde) Maceió – Salvador da Bahia – Rio de Janeiro – Santos 

Hinta alkaen 1279 € / hlö

 

Hinta sisältää: risteilyn 2hh sisähytissä, ateriat laivalla (aamiainen, lounas & illallinen), palvelurahat sekä satamamaksut. Huom! Lennot ja lentokenttäkuljetukset eivät kuulu hintaan. 

5.3.2027 | 15 päivän risteily | Costa Cruises | Costa Favolosa
Reitti: Guadeloupe – St. Kitts – Antigua – Teneriffa – Tanger (Marokko) -Malaga – Barcelona


Hinta alkaen 1329 € / hlö

 

Hinta sisältää: risteilyn 2hh sisähytissä, ateriat laivalla (aamiainen, lounas & illallinen), palvelurahat sekä satamamaksut. Huom! Lennot ja lentokenttäkuljetukset eivät kuulu hintaan. 

Tutustu myös...

4.5.2026 | 14 päivän valtameriristeily | Costa Cruises | Costa Favolosa
Reitti:  Savona – MArseille – Barcelona – Malaga – Cadiz – Lissabon – Leixoes – La Coruna – Le Havre – Dover – Hampuri

Hinta alkaen 1123 € / hlö

 

Hinta sisältää: risteilyn 2hh sisähytissä, ateriat laivalla (aamiainen, lounas & illallinen), palvelurahat sekä satamamaksut. Huom! Lennot ja lentokenttäkuljetukset eivät kuulu hintaan. 

6.5.2026 | 12 päivän valtameriristeily | Costa Cruises | Costa Favolosa
Reitti:  Barcelona – Malaga – Cadiz – Lissabon – Leixoes – Loruna – Le Havre – Dover -Hampuri

Hinta alkaen 930 € / hlö

 

Hinta sisältää: risteilyn 2hh sisähytissä, ateriat laivalla (aamiainen, lounas & illallinen), palvelurahat sekä satamamaksut. Huom! Lennot ja lentokenttäkuljetukset eivät kuulu hintaan. 

Kanariansaarten risteilyn SUOSIKKIKOHTEET

Málaga, Espanja

Suosikkikohde Malagassa riittää tekemistä jokaiselle! Aurinkorannikon suurimmassa kaupungissa voit yhdistää helposti vaikka ranta- ja kaupunkipäivän. Shoppailun lomassa voi piipahtaa uimassa, sillä aivan keskustan kupeesta löytyy myös suosittu Malagueta-hiekkaranta. Monipuolinen ja laadukas ravintolatarjonta löytyy aivan keskustasta, joten hyvää ravintolaa tuskin tarvitsee kauaa etsiä.

Lue lisää »

Funchal, Madeira

Kaunis Madeiran pääkaupunki Funchal tarjoaa matkailijoille sekä modernia elämää että vanhaa charmia. Kannattaa ehdottomasti käydä ainakin Funchalin Kauppahalli Mercado dos Lavradoressa, joka sijaitsee aivan kaupungin keskustassa. Monikerroksinen kauppahalli on niin matkailijoiden kuin paikallistenkin suosiossa, ja sitä on kehuttu jopa Portugalin

Lue lisää »

Catalina Islands, Dominikaaninen tasavalta

Catalinan saari tai Isla Catalina on trooppinen saari, joka sijaitsee 2,4 km: n päässä mantereelta lähellä La Altagraciaa ja La Romanaa. Se on satunnainen kohde risteilyaluksille Karibian reiteillä. Costa Cruisesilla on yksityinen ranta Catalinan saarella.

Lue lisää »

Samana, Dominikaaninen tasavalta

Valkohiekkaisten hiekkarantojen reunustama Samana sijaitsee Dominikaanisen tasavallan koillisosassa Samanan niemimaalla. Samana on yksi suosituimmista ja kasvavista lomapaikoista, ja kohde tunnetaan erityisesti luonnostaan ja snorklauksesta.

Lue lisää »

La Romana, Dominikaaninen Tasavalta

La Romana on Dominkaanisen tasavallan pienempiä kaupunkeja ja samalla rantakohde. Koloniaalinen keskusta on yksi latinalaisen Amerikan kauneimmista, ja kaikista vanhin. La Romana on ensimmäinen paikka, jonne Kolumbus saapui ensimmäisellä purjehduksellaan Amerikoihin. 1600-luvun italialais-siirtomaatyylinen kylä Altos de Chavon on suosittu kohde

Lue lisää »

Grand Turk, Turks- & Caicossaaret

Grand Turk on suosittu pysähdyskohde risteilyaluksille, eikä syyttä. Kristallinkirkas meri ja vesiaktiviteetit ovat paikan vetonauloja. Grand Turk onkin oiva kohde testata esimerkiksi suursuosioon noussutta sup-lautailua. Sup tulee sanoista stand up paddling ja lajissa melotaan seisten tukevan surffilaudan päällä. ”Suppailu” mahdollistaa parhaimmillaan haiden,

Lue lisää »

Amber Cove, Dominikaaninen tasavalta

Tämän vuoristoisen maan rinteitä komistaa vehreä trooppinen kasvillisuus solisevine vesiputouksineen. Maisemat täällä muistuttavat todella Eedeniä hiekkarantoineen ja auringonlaskuineen. Amber Cove on todellinen auringonpalvojan paratiisi. Täällä voit viettää rentouttavaa päivää upeista hiekkarannoista nauttien tai vaikka snorklaillen.

Lue lisää »

Savona, Italia

Tervetuloa Costa-varustamon kotiin! Savona on varustamon kotisatama, ja kaupunki toimiikin usein risteilyn lähtökaupunkina. Jo pelkkä kolmen tunnin matka ylängöllä sijaitsevalta Milanon lentokentältä alas Savonan satamaan on upea elämys. Kauniissa vuoristossa sijaitseva tie kiemurtelee yli 40 tunnelin läpi ja siltojen läpi,

Lue lisää »

Cádiz, Espanja

Cádiz on yksi Euroopan vanhimmista kaupungeista – jollei jopa vanhin. Arvioiden mukaan foinikialaiset perustivat Cádizin jopa yli 3000 vuotta sitten. Kaupungin kauneuden on hoksannut myös itse James Bond, sillä Kuolema saa odottaa -elokuvan Kuubassa tapahtuvat kohtaukset ovatkin oikeasti kuvattu Cádizissa.

Lue lisää »

Barcelona, Espanja

Espanjan toiseksi suurin kaupunki Barcelona valloittaa vaativammankin turistin: on upeita hiekkarantoja, persoonallisia kaupunginosia sekä nähtävyyksiä kirjaksi asti. Miltä kuulostaisi visiitti Antoni Gaudin suunnittelemassa Sagrada Familia -kirkossa, käyskentely Las Ramblasin kävelykadulla katutaitelijoiden esitysten keskellä tai herkullinen tapas Barcelonan vanhan kaupungin keskuksessa

Lue lisää »

Marseille, Ranska

Jyrkkien kalkkikivikallioiden suojista löytyy Marseille, Ranskan suurin satamakaupunki. Kaupungin ykkösnähtävyys on eloisa vanha satama, jonne lipuu purjeveneitä ja risteilylaivoja ympäri maailmaa. Satamaa vartioi kaksi 1600-luvulla rakennettua linnoitusta: pohjoisessa Fort Saint-Jeanin linnoitus ja etelässä Fort Saint-Nicolas’n linnoitus. Vanhassa satamasta löytyy valtava

Lue lisää »

Ocho Rios, Jamaika

Jamaika on tunnettu niin reggaesta, rastafareista kuin maailman huippujuoksijoistaan – mm. Bob Marleyn ja Usain Boltin nimet ovatkin varmasti tuttuja kaikille. Ocho Rios on keskellä sademetsän peittämiä vuoria ja kullanhohtoisia hiekkarantoja. Alueen ehdoton nähtävyys on kuuluisa vesiputous Dunn’s River Falls.

Lue lisää »

Usein kysyttyä Atlantin ylitys risteilyistä

Atlantin ylitys risteilyllä kestää yleensä noin 7–16 päivää reitistä ja varustamosta riippuen.

 

Yleisimmät Atlantin ylitys risteilyjen reitit kulkevat Euroopan ja Yhdysvaltojen, Etelä-Amerikan tai/ja Karibian välillä. Suunta vaihtelee vuodenajan mukaan ja varustamon mukaan. 

Kyllä. Atlantin ylityksellä vietetään useita peräkkäisiä päiviä merellä, sillä keskellä Atlanttia ei ole paikkoja missä pysähtyä. Meripäivät tekevät matkasta rauhallisen ja erilaisen verrattuna moniin muihin risteilyihin.

Atlantin ylityksiä tehdään pääasiassa keväällä ja syksyllä, kun risteilyalukset siirtyvät Euroopan ja Amerikan välillä. Tarkemmat ajankohdat saat myyntipalvelustamme. 

Kyllä. Moni yhdistää risteilyn esimerkiksi kaupunkilomaan ennen tai jälkeen risteilyn lähtö- tai kohdesatamassa.

Etkö löytänyt sopivaa Atlantin ylitystä?

Atlantin ylityksiä on useilla eri varustamoilla, eri pitusina sekä eri reiteillä, joten kaikki vaihtoehdot eivät ole esillä tällä sivulla.

Myyntipalvelumme auttaa mielellään löytämään juuri sinulle sopivimman vaihtoehdon.

📧 myynti@loistoristeilyt.fi | 📞 010 231 6550

HALUATKO LISÄTIETOJA RISTEILYISTÄ? OTA MEIHIN YHTEYTTÄ

Lomake on suojattu reCAPTCHA:lla roskapostin estämiseksi. Tietosuojakäytäntö ja Käyttöehdot