Aasian risteilyt Japanista Vietnamiin ja suurkaupungeista valtamerille
Aasian risteilyillä yhdistyvät suurkaupunkien syke, kiehtovat kulttuurit ja reitit, joilla yksi matka voi kuljettaa Japanista Etelä-Koreaan, Kiinaan tai vaikkapa Vietnamin rannikoille. Loistoristeilyjen valikoimassa on sekä täysihoitoristeilyjä esimerkiksi Costa Serenalla että ultraluksusta Silversean sviittialuksilla.
Tarjolla on sekä noin 12–15 päivän Aasian risteilyjä että pidempiä, poikkeuksellisia matkoja, kuten Costa Serenan 66 päivän Grand Voyage Tokiosta Buenos Airesiin. Aasia sopii matkailijalle, joka haluaa nähdä yhdellä matkalla useita maita ja hyvin erilaisia kohteita ilman jatkuvaa pakkaamista.
Löydä sinulle sopivin risteily alta.
Miksi kokea Aasia risteilyn muodossa?
Aasia on risteilykohteena poikkeuksellisen monipuolinen. Loistoristeilyjen risteilypoiminnoista löydät esimerkiksi Etelä-Korean, Japanin ja Kiinan kiertävän Costa Serenan reitin, Japanin ympäri kulkevan Costa Cruisen lähdön sekä Silversean luksusristeilyn, joka kiertää Japania ja käy myös Busanissa.
Risteilyllä näkee paljon ilman, että matka pirstaloituu. Yhdellä reitillä herätään Yokohamassa, toisena päivänä saavutaan Kioton suuntaan, seuraavaksi Kagoshimaan tai Nagasakiin, ja toisella lähdöllä reitti voi jatkua aina Shanghaihin asti. Aasiassa juuri tämä tekee risteilystä niin houkuttelevan: maisema, kieli ja kulttuuri voivat vaihtua nopeasti, mutta loma etenee silti rauhallisesti.
Poimintoja Aasian risteilyistä
Tällä sivulla on esillä poimintoja Aasian risteilyistä. Valikoimassa on kuitenkin useita erilaisia reittejä, joilla matkustetaan esimerkiksi Japanin, Etelä-Korean, Kiinan ja Vietnamin suuntaan.
Aasian risteilyt ovat usein pidempiä ja monipuolisempia kokonaisuuksia, joissa yhdellä matkalla nähdään useita maita ja hyvin erilaisia kohteita. Osa risteilyistä on valmiita lento + risteily -paketteja, kun taas osa pelkkiä risteilyjä.
Lisää vaihtoehtoja voi tiedustella myyntipalvelustamme.
12 päivän Aasian risteily
1.- 12.6.2026 | Costa Serena
Reitti: Incheon – Busan – Sasebo – Yatsushiro – Kagoshima – Nagasaki – Shanghai – Incheon
Sisältää risteilyn 2hh sisähytissä, kaikki ateriat laivalla, satamamaksut sekä palvelurahat laivalla.
12 päivän Japanin ympäri risteily
7.-19.10.2026 | Costa Serena
Reitti: Yokohama (Tokio) – Kioto – Kochi – Kagoshima – Nagasaki – Busan – Kanazawa – Hakodate – Tokio
Tiedustele hintaa myyntipalvelusta: myynti@loistoristeilyt.fi
sis. lennot, lentokenttäkuljetukset ja palvelurahat
17.10. – 31.10.2026 | Silver Moon
Lähtösatama | Tokio, Japani
Päätesatama | Tokio, Japani
Muinaiset perinteet, futuristiset kaupungit ja elävä popkulttuuri kohtaavat Japanin ja Etelä-Korean kiehtovassa kokonaisuudessa. Japanissa tutustut koristeellisiin temppeleihin, keisarillisiin linnoihin ja historian jättämiin jälkiin. Matka alkaa Tokiosta ja kulkee etelään, ennen kuin ylität Tsushiman salmen kohti Busania, Soulia ja Jejun saarta. Reitin varrella ihailet myös Sakurajiman ja Fuji-vuoren vaikuttavia tulivuorimaisemia, ennen paluuta Tokioon.
Hinta alkaen
11 750 € / hlö
10.10. – 22.10.2026 | Seabourn Encore
Lähtösatama | Tokio, Japani
Päätesatama | Osaka, Japani
Matka alkaa Tokiosta ja kulkee rannikkoa pitkin pohjoisen kaupunkeihin, kuten Miyakoon ja Hakodateen, ennen siirtymistä Japaninmeren puolelle Aomorin, Akitan ja Kanazawan kautta. Reitti piipahtaa myös Etelä-Korean Sokchossa ja jatkuu takaisin Japaniin Osakan ja Kochin kautta. Tämä risteily yhdistää perinteisen kulttuurin, modernit kaupungit ja vaihtelevat rannikkonäkymät yhdeksi sujuvaksi kokonaisuudeksi.
Hinta alkaen
10 299 € / hlö
2.12. – 20.12.2026 | Silver Muse
Lähtösatama | Mumbai, Intia
Päätesatama | Singapore
Nauti mausteisten masala-aromien täyteläisyydestä, kulje vuosisatojen siirtomaa-ajan loiston keskellä ja ihastu hiljaisten temppelien ja eläväisten kaupunkien kiehtovaan kontrastiin. Mumbain vastustamattomasta energiasta Singaporen säihkyvään siluettiin kulkeva reitti vie Intian länsirannikolle ja Sri Lankaan, ennen kuin matka jatkuu Bengalinlahden yli Thaimaahan ja Malesiaan. Matkan varrella odottavat koristeelliset pagodit, houkuttelevat katumarkkinat ja idylliset hiekkarannat turkoosin meren äärellä.
Hinta alkaen
9600 € / hlö
20.12.2026 – 3.1.2027 | Silver Muse
Lähtösatama | Singapore
Päätesatama | Hong kong
Matkaa Singaporesta Hongkongiin ja koe upea juhla-ajan risteily Kaukoidässä. Uppoudu phōn ja bánh mìn makuihin sekä Ho Chi Minh Cityn historiaan, jota Vietnamin sota on vahvasti muovannut. Tutustu Vietnamin kuninkaalliseen loistoon ja jatka Ha Longinlahdelle, jossa vehreät kalkkikivimuodostelmat kohoavat turkoosista merestä. Uusi vuosi vaihtuu Hongkongissa, jossa pidempi vierailu tarjoaa aikaa nauttia futuristisesta siluetista, ikonisesta Victoria Harbourista ja herkullisista dim sumeista.
Hinta alkaen
11 100 € / hlö
13.12. – 21.12.2026 | Seabourn Encore
Lähtösatama | Singapore
Päätesatama | Singapore
Matka alkaa Singaporesta ja kulkee Malakan salmen kautta Malesian värikkäisiin satamakaupunkeihin, kuten historialliseen Malaccaan, vilkkaaseen Port Klangiin ja kulttuurien sulatusuuni Penangiin. Reitti jatkuu Langkawin trooppisiin maisemiin ja edelleen Thaimaan Phuketiin, jossa odottavat upeat rannat ja rento saarielämä. Tämä risteily yhdistää monipuoliset kulttuurit, herkullisen ruokakulttuurin ja lämpimän ilmaston yhdeksi vaivattomaksi kokonaisuudeksi.
Hinta alkaen
4299 € / hlö
13.12.2026 – 4.1.2027 | Seabourn Encore
Lähtösatama | Singapore
Päätesatama | Hongkong
Lähde 22 päivän risteilylle Kaakkois-Aasian lämpöön ja juhli joulu sekä uusi vuosi ainutlaatuisissa maisemissa. Matka alkaa Singaporesta ja kulkee Malesian kautta Thaimaahan, jossa jouluaatto vietetään Bangkokissa ja joulupäivä trooppisella Koh Koodin saarella. Välipäivinä tutustutaan Kambodžan ja Vietnamin kiehtoviin kohteisiin, ennen kuin uusi vuosi vaihtuu Da Nangissa ja merellä. Risteily päättyy Hongkongiin, jättäen jälkeensä monipuolisen kokonaisuuden täynnä kulttuureja, makuja ja elämyksiä.
Hinta alkaen
14 099 € / hlö
20.12.2026 – 3.1.2027 | Silver Muse
Lähtösatama | Singapore
Päätesatama | Hongkong
Matkaa Singaporesta Hongkongiin ja koe upea juhla-ajan risteily Kaukoidässä. Uppoudu phōn ja bánh mìn makuihin sekä Ho Chi Minh Cityn historiaan, jota Vietnamin sota on vahvasti muovannut. Tutustu Vietnamin kuninkaalliseen loistoon ja jatka Ha Longinlahdelle, jossa vehreät kalkkikivimuodostelmat kohoavat turkoosista merestä. Uusi vuosi vaihtuu Hongkongissa, jossa pidempi vierailu tarjoaa aikaa nauttia futuristisesta siluetista, ikonisesta Victoria Harbourista ja herkullisista dim sumeista.
Hinta alkaen
11 100 € / hlö
AASIAN SUOSIKKIKOHTEET
Aasian risteilyillä vieraillaan kohteissa, joissa yhdistyvät suurkaupungit, historia ja paikallinen kulttuuri. Yhdellä risteilyllä voi kokea sekä modernia kaupunkielämää että perinteisempiä ympäristöjä.

Tokio, Japani
Tokio on Japanin pääkaupunki ja yksi maailman suurimmista metropolialueista. Se sijaitsee Honshūn saarella ja on maan taloudellinen, poliittinen ja kulttuurinen keskus. Tokio tunnetaan futuristisesta arkkitehtuuristaan, neonvalojen täyttämistä kaduista, huipputeknologiasta sekä historiallisista nähtävyyksistä, kuten Meiji-temppelistä ja keisarillisesta palatsista. Kaupungissa yhdistyvät moderni

Singapore
Ostoksia, makuelämyksiä, kulttuuria ja utopistista arkkitehtuuria – tätä kaikkea tarjoaa Singaporen kaupunkivaltio. Tämä Kaakkois-Aasian moderni metropoli on rikas ja hyvinvoiva. Pilvenpiirtäjien keskellä korkeuksissa kiitävät MRT-junat antavat kaupungille lähes futuristisen säväyksen. Kaupunkivaltion monikulttuurisuus avautuu Chinatownin kujilla, arabialaisissa kortteleissa ja Pikku-Intian toreilla. Puutarhakaupungin

Hongkong, Kiina
Yli 7 miljoonan asukkaan Hongkongissa matkailijan on helppo sukeltaa metropolin nopeaan sykkeeseen. Kaupungissa on sekä moderneja pilvenpiirtäjiä että kaunista maaseutua, ja ilmasto on subtrooppinen. Miljoonat turistit vierailevat Hongkongissa vuosittain ja kaupunki tarjoaa jokaiselle kiehtovan kokemuksen. Hongkongin keskeiset alueet ovat Hongkongin

Ho Chi Minh, Vietnam
Ho Chi Minh City, toiselta nimeltään Saigon, on kiehtova yhdistelmä modernia liike-elämää ja perinteitä kunnioittavaa historiaa. Kaupungissa riittää koettavaa; useita kiinnostavia museoita esimerkiksi sotahistoriasta ja lääketieteestä, palatseja, katedraaleja, temppeleitä, ostosmahdollisuuksia ja maailmankuuluja ruokaelämyksiä.

Halong Bay, Vietnam
Mystinen Halong Bay koostuu yli tuhannesta jylhästä ja jyrkkärantaisesta saaresta, trooppisista sademetsistä, mangrovemetsistä, koralliriutoista, vuorovesitasangoista, meriruohoniityistä ja luolista. Vietnamin pohjoisosassa sijaitsevasta merenlahdesta osa kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin ja alue on maan suosituimpia matkailukohteita.

Da Nang, Vietnam
Vietnamin kuudenneksi suurimassa kaupungissa koet auringon ja pitkät hiekkarannat yhdistettynä vilkkaaseen kaupunkielämään. Tunnetuimpia nähtävyyksiä kaupungissa ovat cham-taiteen museo, Ho Chi Minh museo, Asia Park -huvipuisto sekä Da Nangin katedraali, joka on väriltään herttaisen vaaleanpunainen ja rakennustyylissä yhdistyy goottilainen ja vietnamilainen
Usein kysyttyä Aasian risteilyistä
Aasian risteilyitä on hyvin eri pituisia, muutanasta päivästä useampaan viikkoon. Usein kuitenkin Aasian risteilyt ovat pidempiä kuin Euroopan risteilyt, noin 12–15 päivää, mutta tarjolla on myös tätäkin pidempiä reittejä.
Aasian risteilyille noustaan kyytiin yleensä Aasian suurista satamakaupungeista, kuten Tokiosta, Yokohamasta, Hongkongista tai Singaporesta. Lähtösatama riippuu valitusta risteilystä ja varustamosta.
Lentojen sisältyminen hintaan riippuu valitusta reitistä sekä varustamosta. Osa Aasian risteilyistä on valmiita lento + risteily -paketteja, joissa lennot ja kuljetukset sisältyvät hintaan. Osa risteilyistä varataan ilman lentoja, jolloin matka lähtösatamaan toteutetaan omatoimisesti.
Aasian risteily sopii matkailijalle, joka haluaa nähdä useita maita yhdellä matkalla ja kokea erilaisia kulttuureja. Erityisesti Aasian matkaa voi suositella heille, jotka ovat haaveilleet Aasian reppureissusta mutta se tuntuu liian vaivalloiselta. Laivan kyydissä on helppo vaihtaa maisemaa ja herätä uuteen kaupunkiin sekä uuteen maahan vaivatta. Pitkä Aasian risteily on elämyksellinen ja monipuolinen loma.
Katso myös
Tarvitsetko apua valinnassa?
Aasian risteilyjen tarjonta on laaja ja varustamojen sekä reittien välillä on eroja.
Myyntipalvelumme auttaa mielellään löytämään juuri sinulle sopivimman vaihtoehdon.
myynti@loistoristeilyt.fi |
010 231 6550
HALUATKO LISÄTIETOA RISTEILYISTÄ? OTA MEIHIN YHTEYTTÄ