Muscat, Oman

Muscat on Omanin sulttaanikunnan pääkaupunki. Sitä on kutsuttu Arabian jalokiveksi. Muscatilla ei ole varsinaista ydinkeskustaa, mutta sen sijaan kiehtova vanha kaupunki ja moderneja liikekeskuksia.

Kaupunki sijaitsee Omaninlahden etelärannalla, ja kaupungin ympärillä kohoaa upea Hadzar-vuoristo. Oman on vanhin itsenäistynyt arabiavaltio Arabian niemimaalla. Valtio on tunnettu korkeista vuoristaan, keltahehkuisista aavikoista ja jalkapohjia hivelevistä hienoista hiekkarannoista. Maa avautui matkailijoille vasta 1990-luvulla.

Muscatin tunnetuin maamerkki on sen Suuri Moskeija, jonka kauniista arkkitehtuurista voi matkailija erottaa muun muassa turkkilaisia ja marokkolaisia tyylisuuntia. Toinen erinomainen vierailukohde on esimerkiksi maan entinen pääkaupunki Nizwa, jossa sijaitsee maan vanhin linnoitus.

Suitsukkeiden tuoksua – sitä kantautuu Omanissa kaikkialta. Omanilainen suitsuke on aina ollut laadukkainta maailmassa. Tuoksuja ei tarvitse jäädä kaipaamaan, sillä niitä voi ostaa tuliaisiksi.