Seabourn Odyssey.

Seabourn Odyssey

Seabourn Odyssey on ensimmäinen Seabournin uuden luokan aluksista. Laiva on noin kolme kertaa suurempi ja matkustajakapasiteetiltään yli kaksinkertainen edeltäjiinsä nähden, mutta hyttien koko ja palvelun taso on kuitenkin onnistuttu säilyttämään yhtenä risteilyalan parhaana. Odysseyn rakensi italialainen yhtiö, T. Mariotti S.p.A., Genovassa, Italiassa, ja sen suunnittelusta vastasi aiempien laivojen tapaan Petr Yran ja Björn Storbraaten. Odyssey nimettiin Venetsiassa vuonna 2009. Neitsytmatkan matkustajista tehtiin aluksen kummeja, ja heidän nimensä ovat löydettävissä pysyvästi laivan seinältä. Uuden laivan hytit olivat täysin omaa luokkaansa. 90%:ssa hyteistä on oma parveke, ja tarjolle tuli myös entistäkin ylellisemmät Wintergarden ja Signature sviitit. Kasvanut pinta-ala näkyi myös tilavampien yleisten tilojen ja ruokailupaikkojen yhteydessä.

Yleistietoa:

  • rakennusvuosi 2009
  • matkustajakapasiteetti 458
  • henkilökunnan määrä 330
  • vetoisuus 32 500 tonnia
  • pituus 198 m
  • leveys 25,6 m
  • matkustajakansia 10
  • Risteilynopeus 19 solmua

 

Hytit

  • yhteensä 229 sviittiä

 

Ruoka

  • The Restuarant
  • Grill by Thomas Keller
  • The Colonnade

 

Lounget ja baarit

  • The Club
  • Seabourn Square
  • Observation Bar
  • The Patio
  • Club Bar

 

Hyvinvointia ja palveluja

  • Kasino
  • The Spa & Wellness
  • Uima-altaat
  • Kuntosali
  • Kokoushuoneet
  • Teatteri

 

Varustamo pidättää oikeuden muutoksiin.

WINTERGARDEN SVIITTI

VUODEPAIKKOJA: 2-4

HYTTIKUVAUS:

Noin 130 neliötä, josta parveke 20 neliötä.

VARUSTUS:

– parvekkeellinen sviitti
– isot ikkunat merinäköalalla
– kylpyhuone
– poreamme
– solarium
– baari-keittiö
– televisio
– maksuton WiFi

Hytin kuva on suuntaa antava ja sisustus saattaa vaihdella.

PENTHOUSE SVIITTI

VUODEPAIKKOJA: 2-4

HYTTIKUVAUS:

Noin 50 neliötä, josta parveke 9 neliötä.

Penthouse Spa sviiteistä – sisäänpääsy Spa Serene tiloihin.

VARUSTUS:

– parvekkeellinen sviitti
– kylpyhuone kylpyammeella ja suihkulla
– erillinen makuuhuone
– vaatehuone
– kahvikone
– täysin varustettu baari ja kylmäkaappi
– kaksi interaktiivista televisiota

Hytin kuva on suuntaa antava ja sisustus saattaa vaihdella.

OWNER SVIITTI

VUODEPAIKKOJA: 2-4

HYTTIKUVAUS:

Noin 61-128 neliötä, josta parveke 12 neliötä.

VARUSTUS:

– parvekkeellinen sviitti
– kylpyhuone
– erillinen makuuhuone
– yksityinen parveke
– poreamme
– solarium
– baari-keittiö
– televisio
– maksuton WiFi

Hytin kuva on suuntaa antava ja sisustus saattaa vaihdella.

SIGNATURE SVIITTI

VUODEPAIKKOJA: 2

HYTTIKUVAUS:

Noin 126 neliötä, josta parveke 46 neliötä.

VARUSTUS:

– parvekkeellinen sviitti
– isot ikkunat merinäköalalla
– kylpyhuone
– poreamme
– solarium
– baari-keittiö
– televisio
– maksuton WiFi

Hytin kuva on suuntaa antava ja sisustus saattaa vaihdella.

VERANDA SVIITTI

VUODEPAIKKOJA: 2

HYTTIKUVAUS:

Noin 30 – 35 neliötä, josta parveke 6 neliötä.

VARUSTUS:

– parvekkeellinen sviitti
– kylpyhuone kylpyammeella ja suihkulla
– oleskelutila
– vaatehuone
– tilava parveke
– täysin varustettu baari ja kylmäkaappi
– interaktiivinen televisio

Hytin kuva on suuntaa antava ja sisustus saattaa vaihdella.

OCEAN VIEW SVIITTI

VUODEPAIKKOJA: 2

HYTTIKUVAUS:

Noin 28 neliötä.

VARUSTUS:

– ikkunallinen sviitti
– kylpyhuone kylpyammeella ja suihkulla
– oleskelutila
– vaatehuone
– täysin varustettu baari ja kylmäkaappi
– interaktiivinen televisio

Hytin kuva on suuntaa antava ja sisustus saattaa vaihdella.