Kristiansand on Norjan kuudenneksi suurin kaupunki, jonka Tanskan-Norjan kuningas Kristian IV perusti kaupungin vuonna 1641. Hän määräsi kaupungin kaavaratkaisuksi ruutukaavan, kuten myös Osloon, entiseen Christianaan. Sen säännöllisyyttä voi ihailla kaupungin luoteisrajalla olevan Baneheia-puiston rinteiltä. Tutustumisen Kristiansandiin voi aloittaa Fiskebyggasta eli kalasatamasta, josta löytyy paljon paikallisia myymässä ja ostamassa tuoretta kalaa ja rapuja.

Satamasta löytyy myös herkullisia – joskin tyyriitä – ravintoloita ja pieni kalahalli. Fiskebyggaan on rakennettu ihania vanhanaikaisia punaisia ja okrankeltaisia puutaloja, ja keskellä kalasatamaa kulkee veneilijöiden suosima Gravanekanaali. Kalasataman jälkeen kannattaa käydä kävelyllä Posebyenissä, eli vanhassa kaupungissa. Kristiansandia on koetellut sen historian aikana neljä suurta tulipaloa, viimeisin vuonna 1892.

Tulipalot tuhosivat kolmasosan kaupungin puutaloista, jotka ovat sittemmin rakennettu uudelleen tulta paremmin kestävistä materiaaleista kuten tiilestä. Kaupungissa on kuitenkin jäljellä vielä paljon upeita renessanssinaikaisia puutaloja. Kristiansandin keskustasta löytyy pieneltä, neliökilometrin alueelta vilkas Markens gate -niminen kauppakatu, ravintoloita ja kahviloita.

Kiinnostava nähtävyys kaupungissa on myös kulttuuritalo Kilden (Lähde), jonka on suunnitellut helsinkiläinen arkkitehtitoimisto ALA. Lapsiperheille mainio kohde on Dyreparken, yhdistetty huvi- ja eläinpuisto Otrajoen itäpuolella. Se on Etelä-Norjan suosituin käyntikohde, eikä suotta! Yli 60 hehtaarin alueella on reilut 140 eläinlajia, satupuisto, huvipuiston laitteita, uima-altaita ja oma järvi, jonka saaressa on vesimaailma Badelandet.